Lastensuojelun kehittämiskeskus Uutiset
Kehityshankkeet Jäsenten yksiköt Yhteystiedot


Etappi-ryhmä ry on lastensuojelun yhteistyö- ja kehittämisrengas. Etappi-ryhmän tarkoituksena on kehittää lastensuojelun sijaishuollon ammatillista osaamista ja palveluja. Palvelujen tasoa kehitetään koko ajan muuttuvien tarpeiden mukaan.
 
 
Etappi-ryhmän toiminnan tarkoituksena on tavoitella hyviä asioita lasten ja nuorten elämässä. Hyviä asioita odottavat lapset ja nuoret itse, heidän perheensä ja sijoittava kunta. Etappi-ryhmän toimintaperiaatteisiin kuuluvat avoimuus, lapsen ja hänelle läheisten ja tärkeiden ihmisten arvostus, perheen merkityksen kunnioittaminen ja kaikessa myös hyvän ja toivon näkeminen. Toiminta on asiakaslähtöistä.
 
 
Etappi-ryhmä ry on avannut uuden lastensuojelun kehittämiskeskuksen Seinäjoelle. Keskuksen tavoitteena on parantaa lastensuojelussa työskentelevien henkilöiden osaamista ja toimintaedellytyksiä. Kehittämiskeskuksen tehtävänä on tarjota asiakaskunnille asiantuntija-apua sijoitusta, huostaanottoa ja arviointia koskevissa kysymyksissä. Sen tarkoituksena on myös järjestää lastensuojeluun liittyvää koulutusta ja toteuttaa asiakaskuntiensa kanssa yhdessä suunniteltuja tutkimus, kokeilu- ja kehittämishankkeita.